Simo Hurtta ja isoviha

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1984

Teosarvio

Simo Affleckista eli Hurtasta kertovan romaanisarjan viimeinen osa kattaa usean vuosikymmenen ajan päähenkilön miehuudesta vanhuuteen. Aika on levotonta, rajarauha Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä säröilee ja rikkoutuu lopulta kokonaan. Venäläisten ryöstöretkiä kuvatessaan ei Palaste säästä räikeitäkään värejä. Julma on Hurttakin, veronkantajana hän ei sääli köyhintäkään talonpoikaa. Eräänlaisena Hurtan vastavoimana on appi, iäkäs rovasti ja rauhanmies, jonka mielestä ihmisten ja kansojen väliset kiistat tulisi voida selvittää ilman väkivaltaa. Kirjan loppuosassa on muutenkin sodanvastaista henkeä ja ruotsalaisten "sankarikuningas" Kaarle XII saa kovan tuomion. Kirja vaikuttaa varsinkin loppupuoleltaan hiukan hutiloiden tehdyltä, tekstissä vilisee vajavaisia virkkeitä ja kielellisiä kömmähdyksiä.