Tuomion laakso

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1946

Teosarvio

Menekkiromaaniksi kaavailtu kuvaus varakkaasta amerikkalaisesta tehtailijaperheestä useassa sukupolvessa. Keskushenkilönä on älykäs ja suoraselkäinen nainen, joka aivan nuorena on tullut kotiapulaisena taloon ja koko ikänsä tavalla tai toisella suvun jäsenten kohtaloihin kiinteästi liittyy. Paikotellen kerronta on viihtyisää, mutta mielenkiinto kuvattuun heikkenee suuresti loppua kohti. Laajan romaanin, jonka hinta ei sen arvoa vastaa, voi huoletta jättää kirjastoihin hankkimatta.