Pitkää tanssia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1979

Teosarvio

Hulden, Lars: Pitkäätanssia. Suom. Pentti Saaritsa.

Lars Hulden on näihin asti ollut suomenkielisille suomalaisille tuttu lähinnä "professorina, joka kirjoittaa kabareelauluja" - useimmille on jäänyt mieleen ainakin hänen "Tango Finlandiansa". Huldenille on tyypillistä tietty laulullisuus sekä yhtäaikainen keveys ja syvyys, hilpeys ja vakavuus, josta kokonaan tuntuu puuttuvan peri suomalainen paatos ja dramatisointi - kaikki siis ominaisuuksia, jotka ovat omiaan rikastuttamaan runoutemme ilmettä. On ollut korkea aika saada hänen tuotantoaan suomeksi edes kirjan verran - satunnaisesti hänen runojaan on suomennettu mm. antologiassa Lyrik i Finland - Suomen lyriikkaa tänään, (0 1969). Tosin nytkin jäädään enemmän jonkinlaisen yleiskuvan tai läpileikkauksen varaan, sillä "Pitkää tanssia" on valikoitu Huldenin eri kokoelmista kahdenkymmenen vuoden ajalta. Joka tapauksessa jää näiden "haarukkapalojen" jälkeen odottamaan koko ateriaa, kokonaisen kokoelman suomentamista.