Pitkää, omalaatuista rykimistä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

1/1975

Teosarvio

Juhani Peltonen on kirjoittanut runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja proosaa. Peltonen on varsinaisesti romantikko ja fabuloija, mielettömien ja kekseliäiden kielikuvien luoja. Aiemmat runokokoelmat sijoittuvat 60-luvulle, jonka hengestä on jäänteitä kokoelman pitkissä proosarunoissa tai käyttörunoutta lähenevässä TV-mainosten parodiassa. Monenlaista puhetta - juonikas ta, myötäelävää, murheellista, piruilevaa, julistavaakin kertyy Peltosen kynästä. Parhaimmillaan hän kuitenkin lienee omalaatuisissa kuvitteellisissa maailmoissaan, verbaalikkona, sananvääntäjänä, tai sitten ihmisen, lapsen puolestapuhujana: "Lapset ja nuoret ovat tärkeimmät olennot:/ heidän on maitten valtakunta./ Ja se, jota ei alituisesti jaksa kiinnostaa,! mitä heidän kalloissaan liikahtaa,! siirtyköön turhana hyllylle."