Murhan jälkeen mainoskatko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1973

Teosarvio

Pakkanen, Outi: Murhan jälkeen mainoskatko. Jännitysromaani.

Jälleen hyvä kotimainen dekkari, esikoinenkin jopa. Outi Pakkasen kirjan lukee mielellään ja yhteen menoon, rakenne on moitteeton ja mainos maailmassa liikkuessaan tekijä saa mukaan hiukan asiaakin, mainonnan pohdiskelua. Jälkikuva on hitusen kalpeampi ehkä siksi että "Murhan jälkeen mainoskatko" on sittenkin vailla tiettyä täyteläisyyttä, sitä moniaineksisuutta jonka ansiosta lajin parhaiden edustajien pariin voi palatakin. Loppuratkaisua paljastamatta on dekkareista aina vaikea kirjoittaa, mutta sen verran voin sanoa että yksi kiristykseen perustuva sivuaihe ei ehkä ole ihan uskottavasti perusteltu. Joka tapauksessa suomalainen viihde ja salapoliisiromaani sen mukana on selvästi kohenemaan päin ja Pakkanen lupaavimpia tulokkaita.