Pandora

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

123/1984

Teosarvio

Jotakin on vialla kun kirjailijan on itse alaotsikossaan määriteltävä romaaninsa hulluksi kirjaksi. Ainakaan minä en ole kovin hämmästynyt huomatessani kohta kääntyväni tuota nimitystä vastaan: ei tämä kirja hullu ole, holtiton kyllä. Pandora on selvästi Vic Torbekin Nauravan kuoleman (arvostelu tässä numerossa) rinnakkaisteos, olkoonkin että Ojaharjulla on Pandoraa kirjoittaessaan ilmeisestikin ollut kunnianhimoisempi päämäärä saada julistetuksi Suuri Viesti Ihmiskunnalle - tämä on pääteltävissä pateettisesta loppunoususta. Siihen edetään kovin vaivalloisesti, itse juoni (oikeilla nimillään esiintyvien puheenjohtaja Tihonovin, pääministeri Sorsan ja vuorineuvos Hästön kaappaaminen puhtaan taiteen edistämiseksi) alkaa vasta puolenvälin paikkeilta, ja jostakin sitaattikokoelmasta poimittuja mietelmiä sirotellaan joukkoon kuin Torbekin kirjassa ikään. Minua Ojaharjun virnuilevaksi tarkoitettu ote pelkästään kyllästyttää.