Lassila, Ilmo Kalervo Taavetti

On sama kuin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Elämäkertatietoa

Yo Porin lyseo 1904
Fil. kand. Helsingin yliopisto 1911
Fil. lis. 1920
Metsäteknologian professori 1932-45


Lassila kirjoitti nimimerkillä Tatu Valkonen mm. pakinoita Iltalehteen sekä useita kirjoja.

Tekstinäyte

Talven tultua voimistelu tuli hauskemmaksi. Koulustamme ei ollut kuin puolisen kilometriä Kirjurinluodon rantaan, ja voimistelutunteina pidettiin usein hiihtokilpailuja, jolloin hiihdettiin luodon ympäri tai laskettiin mäkeä. Eivät ne Porin mäet muuten niin häävejä olleet, Porin ympäristöhän on tasainen kuin pöytä, mutta jonkinmoinen hyppyri saatiin täälläkin aikaan. - Syksyisin ja keväisin pelattiin myös kuningaspalloa ja rajapalloa. Rajapallo oli yhteen aikaan erityisesti muodissa, ja sen pelaamiseen olikin laajalla koulupihallamme hyvä tilaisuus. Siinä voitiin myös järjestää luokkien välisiä kilpailuja, ja näissä kilpaluissa V luokka oli kaikkien yliveto.
Nykyaikaisia urheiluja ei tunnettu. Tennis oli vielä siihen aikaan korkeimman ylhäisön peli, sitä harjoitettiin Elisabethintorilla, jossa kaupungin hienosto näytti taitoansa. Eikä siihen meikäläinen olisi käsiksi päässytkään, sillä jos tennisvehkeet vieläkin ovat kalliita, niin kalliimpia ne olivat siihen aikaan. Tuntui aivan satumaiselta, kun eräs isäni tuttava selosti tätä peliä. Sehän näytti hyvin yksitoikkoiselta, mutta kun sai kuulla, että mm. tennisraketti oli tehty hienon hienoista viulunkielistä, jotta pallo ponnahtaisi siitä samalla tavalla joka paikassa, ja että se maksaa suunnilleen saman kuin hyvä viulu, niin ymmärtää helposti, ettei meillä koulupojilla ollut mahdollisuutta oppia tätä ylhäisön urheilua. Mutta varmasti meillä oli aivan yhtä hauskaa tavallisissa pallopeleissä.
Norjalaisia luistimia ilmestyi yhä enemmän ja luistelukilpailuja pidettiin tuhka tiheään. Myös kaunoluistelua alettiin harjoittaa, mutta meitä lyseolaisia se ei kiinnostanut. En muista, että minun aikanani olisi koulussamme ilmaantunut ainoatakaan tämän alan urheilijaa. Kaupungin paras kaunoluistelija oli muuten tohtori Nyquist, jonka luistelua kelpasi katsella. Hän oli tällä alalla niittänyt kunniaa Helsingissä ennen Poriin tuloaankin.
Suurtapaus oli myös rouva Nadja Frankin näytös. Sitä katsellessa helposti ymmärsi, ettei tällä alalla esiintyminen ole kaikille sallittua, mutta hänen jälkeensä syntyi jonkinlaista nousua tällä alalla, ja varsinkin Porin ruotsalaisen yhteiskoulun oppilaiden keskuudessa alettiin harjoittaa kaunoluistelua. Kaunoluistelukilpailujakin pidettiin säännöllisesti joka vuosi, mutta ne eivät herättäneet sellaista mielenkiintoa kuin pikaluistelukilpailut.
Sitävastoin hiihtourheilu eli tähän aikaan Porissa nousukauttaan. Sinne oli perustettu hiihtoseura Lylyn lykkijät, johon kuului pääasiallisesti kaupungin konttorihenkilökuntaa, puotilaisia ja muuta heihin verrattavaa väkeä. Näillä oli muuten mitä hienoimmat vehkeet, hiihtopieksut ja sininen hiihtolakki, joka oli jonkinlaisena vormulakkina. Hiihtopieksut olivat siihen aikaan vielä hyvin harvinaisia, mutta niitä alkoi ilmestyä meidän koululaistenkin keskuuteen.
Hiihtänyt olin minäkin, mutta sukseni olivat huonot. Ne olivat ostetut Porin torilta ja olivat todellakin kirveen jäljiltä. Kuka lienee ne tehnyt, nikkarin vikaa hänessä ei ainakaan ollut ollut, sillä esim. kourua suksen alle hän ei ollut saanut syntymään. Ne menettelivät kuitenkin, sillä samantapaisilla suksilla ja vielä huonommillakin hiihteli moni muu.
Mutta sitten tapahtui äkkiä muutos. Kajaanilainen urheiluvälinekauppias Herman Renfors oli vanha porilainen.Hän valmisti suksia, kalanpyydyksiä ja taisi valmistaa muitakin urheiluvälineitä.
En tiedä, oliko hän mahdollisesti täyttänyt vuosia vai mikä oli syynä siihen, että hän lahjoitti Porin kansakouluille suuren määrän suksia, joilla koululapset saivat hiihtää. Suksia ei annettu heille omaksi, vaan ainoastaan heidän käytettäväkseen.
Ja niin nähtiin kaupunkimme kansakoululaiset eli naskit tämän lahjoituksen jälkeen hiihtämässä mitä hienoimmilla kajaanilaisilla suksilla. Kun oli tottunut pitämään itseään jonkinlaisena yläluokan ihmisenä, sillä yläluokan vaistoa sitä on minullakin ollut, vaikka sen maailmanranta on myöhemmin miltei tyystin hävittänyt, niin tuntui ylen katkeralta katsella alaluokan hiihtelevän hienon hienoilla kajaanilaisilla ja lisäävän vauhtia aivan yhtä hyvillä sauvoilla kuin nykyään, ellei paremmilla, kun omat sauvani sitävastoin olin saanut tehdä sahanrimoista. Niiden päässä oli ainoastaan hevosenkenkänaula, ja rautalangalla olin yrittänyt estää niitä halkeamasta. Mutta vähän väliä sauvoja täytyi uusia.
Monet rukoukset ja kiukuttelut uusien suksien saamiseksi kantoivat vettä, ja selvä on, etten hiihtopieksuja tai paulakenkiä voinut uneksiakaan.


(Miehen housuissa: hupaisia muistelmia kouluajoilta 1936)

Lähteitä ja viittauksia

Meistä tuli kirjailijoita: 44 kirjailijaa kertoo kirjallisista ensiaskeleistaan. Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947

Suomen kansallisbiografia 10. SKS 2007