Neuvostolyriikkaa 4

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1986

Teosarvio

Edellinen Neuvostolyriikkaa-sarjan teos ilmestyi kahdeksan vuotta sitten; ripeästi alkanut julkaisutähti on, kuten muunkin neuvostokirjallisuuden kohdalla, hiljentynyt, Alunperin kuusiosaiseksi suunnitellun sarjan neljäs osa sisältää yhdeksän lyyrikon tekstejä. Meillä tunnetuimmat ovat Konstantin Simonov, jonka sotaromaaneja on ahkerasti käännetty (tutuin runo laulunakin vaikuttava Kunhan odotat), ja Novyi mir -lehden pitkäaikainen, vaikutusvaltainen Aleksandr Tvardovski. Hänen laaja, tavallisesta rivisotamiehestä Vasili Tjorkinista kertova runoelmansa olisi ansainnut laajemmankin käännösvalikoiman. Miltei jokainen yhdeksästä lyyrikosta ottaa kantaa sotaan, rauhantyöhön ja kommunismin rakentamiseen. Äänenpainojen kirjo on rikas. Tvardovskin sanoin: "Kaikki, kuten rakkaudessa, loistaa uutuuttaan/ kun meidän vuoromme on päästä sanomaan."