Justine

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Teosarvio

Durrell on uuden romaanitaiteen kuuluisimpia nimiä, ja hänen neliosaiselle romaanisarjalleen josta Justine on ensimmäinen osa - on tuhlattu mitä ylistelevimpiä laatusanoja. Tiettävästi kirjailijan tarkoitusten ja keinojen kunnollinen ymmärtäminen edellyttää koko sarjan tuntemista, mutta ja alkuosakin on luettavissa sellaisenaan ja antaa jonkinlaisen käsityksen tämän kosmopoliittisen kirjailijan omalaatuisesta kertomataiteesta. Rakkauden ongelma kaikissa vivahteissaan on Durrellin keskeinen aihe, jota hän käsittelee yhtä kiinnostavalla kuin persoonallisella tavalla. Kirjan tyyli on kirkasta ja nautittavaa, mutta samalla moniulotteista, ajatukselle ja mielikuvitukselle virikkeitä antavaa. Kääntäjän työ on ollut tavallista vaativampi, mutta Engström tuntuu selvinneen siitä oikeastaan yllättävän hyvin. Toivottavasti Durrellin romaanisarja saadaan kokonaisuudessaan suomeksi, jolloin sen arvo on paremmin punnittavissa.