Bileamin varjo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1972

Teosarvio

Paakonmaa on yritteliäs; takakannessa on jo tulevien ja tekeillä olevien kirjojen mainokset. Omakustantajan taipaleella tosiaan lukumäärää ei rajoita kuin raha, jos sekään... Bileam ei ole turha teksti, mutta kuitenkin olisi suonut sille uudelleenkirjoittamista, karsimista, tiivistämistä. Bileam Janhunen on näitä maan matosia, ruumiillisessa muodossaan joukon mukana kulkija, jonka sisässä kapinoiva henki lähtee tiehensä tutkimaan maailman tilaa, tapaa miellyttävän Pirun, suurmiehiä, kylän pamppujen todet ajatukset. Bileamin varjo on paikoin parhaimmillaan ärhäkästä satiiria ihmisten tekopyhyydestä - samalla se on myös rakenteeltaan epäselvä, retorisen vakuutteleva ja aineksiltaan (mm. lehtilainaukset) puolitiehen jäsennelty. Mutta sujuvasti suoltaa Bileam Janhusen henki, sumeilematta.