Kuolema savannilla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1978

Teosarvio

Huippuunsa kehitetty ammattitaito on kunnioitettava asia - viihteessäkin, ja Innes on alallaan ammattilainen jos kukaan. Niinpä Kuolema savannilla onkin suhteellisen siedettävä jännityskirja, joka pelaa kyllä paljolti eksoottisella mutta myös luotettavan tuntuisella paikalIisvärillään. Huoli Afrikan eläinkunnan tulevaisuudesta on myös jännärin teemana melko poikkeuksellinen, joskin asian ympärillä pyörivät "filosofiset" keskustelut olisi kyllä saanut supistaa puoleen. Tällaisena kirja on turhan väljä ja paikallaan tallaava, mutta norsujen elämästä tietää sen luettuaan paljon aiempaa enemmän.