Maa rautaa, taivas kuparia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1978

Teosarvio

Tämä Puuvilla-trilogian toinen osa, "Puuvillatien" jatko, on sykkeeltään ensimmäistä osaa väkevämpi ja dramaattisempi. Tyhjiin rauenneen puuvillankeruun jälkeen köyhän ja primitiivisen Yalakin kylän asukkaat odottavat ahdistuneina talvea ja kauppiaan karhuamisretkeä. Yhteisö on pelossaan ja kurjuudessaan tavallistakin alttiimpi uskomaan huhuja, kasvattamaan mielivaltaa ja taikauskoista joukkohysteriaa. Kiero kylänjohtaja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, mutta syyttään sen uhriksi joutuu talonpoikaisjärkinen kylänmies, josta kyläläisten hurjistuneessa mielikuvituksessa sukeutuu ihmetekoja suorittava pyhä mies. Näiden kahden miehen varassa toimii vastavoimien draama. Kansan- ja hurmosliikkeiden mekanismeista Kemal luo kyläyhteisönsä pienmaailmassa kiinnostavan ja pitävän tulkinnan, ja kun siihen lisätään verevä uskomusten ja talvisten luonnonvoimien tarunomainen osuus, on tämä turkkilainen kertoja jälleen väkivahva.