Komisario parka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1985

Teosarvio

Iltasanomien entinen rikostoimittaja ja nykyinen uutispäällikkö Hannes "Murha" Markkula on kirjoittanut toisen jännärinsä, joka saa minut tosikkomaisiin mietteisiin sekin - tosin eri tavalla kuin Ilkka Kylävaaran Fileeraus, Siinä missä Kylävaara sentään tuntuu olevan edes osaksi vakavissaan Markkula tekee hyvin sisäpiirimäistä kirjaa, jonka puolivälissä keskushahmoksi kohoava Iltasanomien rikostoimittaja Hannu Markkanen on käsitelty yli ymmärrykseni käyvän ihannoivalla tavalla. Romaanin ainekset ovat peräisin viime vuosien todellisuudesta, mutta niiden muhentamistapa ei kyllä ole minun mieleeni. Meillä ei enää Matti Yrjänä Joensuun jälkeen ole mahdollista kirjoittaa näin välinpitämättömästi asioista, jotka ovat aivan todellisia, läheisiä, kipeitä. Penään siis kirjailijan moraalia, ja siinä sivussa on kyllä kysymys myös melko holtittomasta kirjoittamistavasta. Tämän romaanin ainekset kiinnostavat mutta ne olisi pitänyt kehitellä vielä kerran ja ihan uudelleen, alusta alkaen.