Vallankumoussankari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1971

Teosarvio

Nossackia (s. 1901) on luonnehdittu mielestäni sattuvasti kadotetun turvallisuuden tulkitsijaksi, minkä peruselämyksenä hyvinkin saattavat olla sodanaikaiset menetykset, sillä mm. kaikki hänen siihenastiset käsikirjoituksensa paloivat Hampurin pommituksen yhteydessä V. 1943, jolloin tekijä joutui aloittamaan uransa aivan alusta. Kadotetusta turvallisuudesta on epäsuorasti kysymys myös tässä teoksessa, jossa keski-ikäinen historiantutkija tilittää pitkässä monologissaan kuuntelevalle juristille hätäänsä sen johdosta, että hänen maineikas ja tunnustettu väitöskirjansa Hampurin raatihuoneen valtauksesta ja sen seuraamuksista V. 1919 itse asiassa lepää savi jaloilla. Hänen asiakirjoihin perustamansa tieto ei olekaan tapahtunutta todellisuutta, sillä hänen oma isänsä on vasta liian myöhään kertonut tapahtumien oikean kulun samalla vähättelemällä ja tekemällä pilaa omasta vallankumous sankarin osastaan, jolle poika on tutkimuksensa keskeisosan virittänyt. Älykästä ja ironista pohdiskelua historiankirjoituksen ja todellisuuden ristikkäismahdollisuuksista, sattumista, joiden varassa historian kulku ja vallan käyttö usein on jne.