Toisen asteen ihmisiä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Kivimiehen romaanin tapahtumien pääasiallisena näyttämönä on antikvaarinen kirjakauppa. Eräät siellä toisensa kohtaavat henkilöt jaksavat keskustella ja viisastella loppumattomiin, mutta näiden »kirsoilujen» takaa paljastuu paljon kirjallisuutta lukenut ja asioita pohtinut sukkelasanainen ja älykäs kirjailija, joka uskaltaa ajatella omilla aivoillaan ja jolla on myös jotakin sanottavaa. Kirjassa varsinaisesti tapahtuu perin vähän; eräs murhayritys ajaa toistensa syliin ne ihmiset, jotka kuuluvat toisilleen, mutta eivät saisi sitä muuten tehdyksi, – Suuriin kirjastoihin.