Majurinrouva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Eräänä päivänä saapuu suon yli takaisin kotiinsa mies, joka on seitsemäntoista vuotta sodan jälkeen ollut teillä tietymättömillä, vankina, kiertolaisena, ja iskee ensi töikseen pois nimensä sodassa kaatuneiden hautakivestä. Vain vähitellen ja vaikeasti tällainen mies löytää pohjan uudelle elämälleen ja kiintyy jälleen maahan ja sen tarjoamaan työhön. Tässä häntä auttaa majurin rouva, jonka luja ja herkkä persoonallisuus on kasvanut paljon vaativassa elämässä. Kirjan tyyli, sen oikeastaan vain näiden kahden ihmisen sisimmässä tapahtuvaa tunne-elämää kuvaava kertomatapa vaatii keskitettyä syventymistä, tullakseen täysin oikeuksiinsa, mutta kaikille lukijoille, joita harras, vakava kirjallisuus miellyttää, tämä kaunis kertomus antaa paljon.