Minä, äiti ja tunturihärkki
Tyyppi
kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Itsenäinen jatko kirjalle Tyttö ja naakkapuu.
- - -
"Tämän lastenkirjan esittelyssä minun täytyy viitata romaaniin Kuvittele itsellesi mies. Romaanissakin esiintyy yhden kerran sana tunturihärkki. Taidemaalari Inarin herbaariossa on sen niminen kuivattu kasvi. Lastenkirjassa äiti ja tytär kuljettavat tunturihärkki-nimistä kasvia kohti Jäämerta. Äiti haluaa löytää paikan, josta on sen aikoinaan poiminut. Kirjassa äiti ja tytär matkustavat Lappiin ja Norjaan.Matkan aikana tyttö joutuu tekemään eroa itsensä ja äidin välillä. Molemmat kasvavat omaa maailmaansa kohti. Tyttö ei saa tietää, miksi äiti oli aikoinaan luvannut tunturihärkille vievänsä sen takaisin sinne, mistä sen kasvistoonsa otti.
Lähtökohtana tälle tarinalle on minun oma ensimmäinen ulkomaanmatkani, jonka tein perheeni kanssa 11-vuotiaana Norjaan. Me nukuimme säästösyistä Altan metsissä teltassa. Tuolta matkalta on peräisin herbaariossani oleva pieni ja nukkainen tunturihärkki. Tein uuden matkan samoille seuduille pari vuotta sitten. Tällä matkalla oma tyttäreni kuvasi innokkaasti Altan kuuluisia kalliopiirroksia. Kirjan kanteen valittu kuva oli minulle mieleenpainuvin Altan piirroksista. Sitä katsoessaan tyttö ajattelee, että hän on ollut samalla lailla äitinsä pallonmallisen vatsan sisällä kuin vasa on kuvassa hirven sisällä.
Kun menneenä kesänä luin vedoksia vanhemmilleni ja näytin kopioita kuvista, niin äitini keskeytti minut kohdassa, jossa kirjan äiti hakee Jäämeren vettä muistoksi pulloon. Pian äitini tuli takaisin ja toi mukanaan ruskean lasipullon; sen johon hän 40 vuotta sitten oli Jäämeren vettä meidän matkallamme ottanut. Korkkia ei ollut koskaan avattu, eikä avattu tälläkään kertaa. Aikanaan täydestä pullosta oli jäljellä noin kolmannes, loput suolaisesta merestä oli haihtunut ilmaan. Tuosta mieleeni syvälle painuvasta hetkestä tuli uusi kerros silloin vielä julkaisemattomaan kirjaan - ja haihtuneesta vedestä elämän ja kuoleman näkymättömiin katoava raja."
(Riitta Jalonen, www.htk.fi/kirjasto/vana/kirjat.html)
- - -
Minä, äiti ja tunturihärkki on Riitta Jalosen ja Kristiina Louhin toinen yhteistyö kolmiosaisessa kuvakirjasarjassa. Tyttö ja naakkapuu aloitti hienon sarjan vuonna 2004 ja voitti myös Finlandia Junior –palkinnon. Kolmas osa Revontulilumi ilmestyi viime vuonna.
Minä sitten pidän kirjan minästä, nykerönenäisestä polkkatukkatytöstä! On kuin katsoisi itseään lapsena ja tavoittaisi pikkutytön sisäisen puheen. Onhan se vähän hassuakin. Äiti on luvannut tunturihärkille viedä sen takaisin kotitunturiin. Tunturihärkki on äidin Kasvistossa, ja nyt se viedään Norjaan sen omalle kotitunturille, josta äiti sen lapsena otti. Tyttö ja äiti matkaavat kahdestaan vanhalla autolla, eikä äiti unohda pientä ihmistä pitkien ajomatkojenkaan aikana.
Kirjan tunnelmassa lukijakin on turvassa. Riitta Jalonen on kertonut, että häntä kiinnostaa eniten tunteiden kuvaus ja se mitä ihmisen sisällä tapahtuu. Ja pienessä tytössä ja tytölle tapahtuu. Hän huomaa asioita. Pohjoisessa tie sukeltaa suoraan taivaaseen. Tunturikoivujen lavastemetsässä voi nähdä yhden puun. Kivi katsoo takaisin. Naava on takkuista lankaa, poskea vasten kuin karhea villapaita. On onnellistuttavaa katsella maailmaa tämän nykerönenän silmin.
Kristiina Louhin kuvat ovat pelkistettyjä, suuret kuvapinnat levittyvät yli aukeaman. Pastelliliidun pehmeä pinta ja vahvat värit lämpöisen mustasta heleään keltaiseen vievät katsojan tarinan sisään. Teksti ja kuva yhdessä saavat lukijan viipymään, palaamaan uudelleen ja äkkiä oivaltamaan. Riitta Jalosen tekstin rikkaus on sen niukkuudessa. Aikuinen lukija jää miettimään, mitä äidissä ja äidille tapahtuu. Sateenkaaret kuljettavat äitiä ja tyttöä. Miksi äiti oli luvannut palauttaa tunturihärkin takaisin kotitunturiin – mietipä sitä, lukija!
(TS-Sanojen aika)
- - -
"Tämän lastenkirjan esittelyssä minun täytyy viitata romaaniin Kuvittele itsellesi mies. Romaanissakin esiintyy yhden kerran sana tunturihärkki. Taidemaalari Inarin herbaariossa on sen niminen kuivattu kasvi. Lastenkirjassa äiti ja tytär kuljettavat tunturihärkki-nimistä kasvia kohti Jäämerta. Äiti haluaa löytää paikan, josta on sen aikoinaan poiminut. Kirjassa äiti ja tytär matkustavat Lappiin ja Norjaan.Matkan aikana tyttö joutuu tekemään eroa itsensä ja äidin välillä. Molemmat kasvavat omaa maailmaansa kohti. Tyttö ei saa tietää, miksi äiti oli aikoinaan luvannut tunturihärkille vievänsä sen takaisin sinne, mistä sen kasvistoonsa otti.
Lähtökohtana tälle tarinalle on minun oma ensimmäinen ulkomaanmatkani, jonka tein perheeni kanssa 11-vuotiaana Norjaan. Me nukuimme säästösyistä Altan metsissä teltassa. Tuolta matkalta on peräisin herbaariossani oleva pieni ja nukkainen tunturihärkki. Tein uuden matkan samoille seuduille pari vuotta sitten. Tällä matkalla oma tyttäreni kuvasi innokkaasti Altan kuuluisia kalliopiirroksia. Kirjan kanteen valittu kuva oli minulle mieleenpainuvin Altan piirroksista. Sitä katsoessaan tyttö ajattelee, että hän on ollut samalla lailla äitinsä pallonmallisen vatsan sisällä kuin vasa on kuvassa hirven sisällä.
Kun menneenä kesänä luin vedoksia vanhemmilleni ja näytin kopioita kuvista, niin äitini keskeytti minut kohdassa, jossa kirjan äiti hakee Jäämeren vettä muistoksi pulloon. Pian äitini tuli takaisin ja toi mukanaan ruskean lasipullon; sen johon hän 40 vuotta sitten oli Jäämeren vettä meidän matkallamme ottanut. Korkkia ei ollut koskaan avattu, eikä avattu tälläkään kertaa. Aikanaan täydestä pullosta oli jäljellä noin kolmannes, loput suolaisesta merestä oli haihtunut ilmaan. Tuosta mieleeni syvälle painuvasta hetkestä tuli uusi kerros silloin vielä julkaisemattomaan kirjaan - ja haihtuneesta vedestä elämän ja kuoleman näkymättömiin katoava raja."
(Riitta Jalonen, www.htk.fi/kirjasto/vana/kirjat.html)
- - -
Minä, äiti ja tunturihärkki on Riitta Jalosen ja Kristiina Louhin toinen yhteistyö kolmiosaisessa kuvakirjasarjassa. Tyttö ja naakkapuu aloitti hienon sarjan vuonna 2004 ja voitti myös Finlandia Junior –palkinnon. Kolmas osa Revontulilumi ilmestyi viime vuonna.
Minä sitten pidän kirjan minästä, nykerönenäisestä polkkatukkatytöstä! On kuin katsoisi itseään lapsena ja tavoittaisi pikkutytön sisäisen puheen. Onhan se vähän hassuakin. Äiti on luvannut tunturihärkille viedä sen takaisin kotitunturiin. Tunturihärkki on äidin Kasvistossa, ja nyt se viedään Norjaan sen omalle kotitunturille, josta äiti sen lapsena otti. Tyttö ja äiti matkaavat kahdestaan vanhalla autolla, eikä äiti unohda pientä ihmistä pitkien ajomatkojenkaan aikana.
Kirjan tunnelmassa lukijakin on turvassa. Riitta Jalonen on kertonut, että häntä kiinnostaa eniten tunteiden kuvaus ja se mitä ihmisen sisällä tapahtuu. Ja pienessä tytössä ja tytölle tapahtuu. Hän huomaa asioita. Pohjoisessa tie sukeltaa suoraan taivaaseen. Tunturikoivujen lavastemetsässä voi nähdä yhden puun. Kivi katsoo takaisin. Naava on takkuista lankaa, poskea vasten kuin karhea villapaita. On onnellistuttavaa katsella maailmaa tämän nykerönenän silmin.
Kristiina Louhin kuvat ovat pelkistettyjä, suuret kuvapinnat levittyvät yli aukeaman. Pastelliliidun pehmeä pinta ja vahvat värit lämpöisen mustasta heleään keltaiseen vievät katsojan tarinan sisään. Teksti ja kuva yhdessä saavat lukijan viipymään, palaamaan uudelleen ja äkkiä oivaltamaan. Riitta Jalosen tekstin rikkaus on sen niukkuudessa. Aikuinen lukija jää miettimään, mitä äidissä ja äidille tapahtuu. Sateenkaaret kuljettavat äitiä ja tyttöä. Miksi äiti oli luvannut palauttaa tunturihärkin takaisin kotitunturiin – mietipä sitä, lukija!
(TS-Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
47
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Kustantaja
Kieli
Kuvittaja
Lisätietoja
Dramatisointi: Minä, äiti ja tunturihärkki, 2010, ohjaaja Marja Myllyniemi (Hämeenlinnan miniteatteri)