Suvun savut

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1972

Teosarvio

Jaakko Sahimaa on aikaisemmin kirjoittanut kirjat Taivaallinen estejuoksu, juhannusseurat, Sirpit ristissä, Körttikuhilas, Kohennuskeppi ja Syttyvuolteita, Kainuussa neljännesvuosisadan liikkunut kirjailija kertoo kirjoissaan Kainuun ja Pohjois-Savon ihmisistä ja siitä, miten henkilökohtaisesti koettu uskonnollinen herääminen muuttaa yksityisten ihmisten ja perheitten elämän. Sahimaa edustaa helluntailaisuutta, mutta hän on kyllin avara tunnus taakseen Jumalan työn kaikkialla. Uusimman kirjan tapahtumat ovat nykyajan Kainuusta, mutta taustalla on menneisyys, varsinkin viime sotien aika ja partisaanien ahdistama siviiliväestö. Kirjailija haluaa osoittaa, että Kainuussa on eletty ennenkin vaikeita aikoja ja että nykyisistä vaikeuksista on mahdollisuus selvitä. Huumorintajuisella Sahimaalla on sujuva kynä ja hän tuntee kainuulaisensa. Hän haluaa viedä sanomansa aivan tavallisen lukijan käsiin sellaisessa muodossa, että tämä jaksaa ottaa sen vastaan, vieläpä virkistyä kirjan ääressä.