Tervakansan laulu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1985

Teosarvio

Alea-kirja on ottanut kustantaakseen Lounajan parikymmentä vuotta sitten julkaisematta jääneen romaanin Tervakansan laulu. Se kertoo Kainuun tervakansan kohtaloista vuosina 1855-67, siis suurten nälkävuosien aikaan. Kerronta vaikuttaa historiallisesti ja kansatieteellisesti tarkalta. Murrerepliikit ovat aidon makuisia, puhuttiinpa sitten savonvoittoista kainuun murretta tai vienankarjalaa. Mutta raskaslukuinen teos on: enemmän kansatiedettä kuin romaani. Se on rakennettu siten, että henkilöt puhuvat vuorotellen minä-muodossa suoraan lukijalle. Kirjailija lienee tavoitellut henkilökohtaisen kontaktin syntymistä lukijan ja henkilöidensä välille mutta ei ole tavoitteessaan onnistunut. Näin laajaan ja aiheeltaan historialliseen romaaniin olisi sittenkin paremmin sopinut ulkopuolisen kertojan eheyttävä näkökulma.