Samothraken Nike

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1964

Teosarvio

Romantiikan paluuta odotetaan ja toivotaan. Ilmeisesti Arvi Kivimaa kuuluu näihin odottajiin ja tahtoo omalta osaltaan auttaa "sinisen kukan." puhkeamista uuteen kukoistukseen. Valitettavasti vain hänen kokoelmansa Samothraken Nike ei oikein vakuuta. Äkkipäätä palaaminen vanhaan ei käy, olisi kehitettävä hedelmällinen symbioosi uuden ja vanhan välille, ottaa paras' osa kummastakin. Tai käy niin kuin Kivimaalle nyt. Lukija on havaitsevinaan vanhoja tuttuja siellä täällä: noin sanoi jo Shakespeare, noin Hellaakoski, noin rallatteli Larin-Kyösti - ja aito Kivimaa kärsii siitä. Klassilliseen perinteeseen liittyvät runot ovat mielestäni kokoelman parhaat, sen sijaan loppusoinnulliset tuntuvat teennäisiltä. Samothraken Nike ei kuulu tekijänsä parhaimpiin, siksi se saakoon jäädä vähemmälle huomiolle runoilijakulttuuripersoona Arvi Kivimaan muuten ansiokkaassa tuotannossa.