Solveigin laulu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10 / 1970
Teosarvio
Sinkkonen, Lassi: Solveigin laulu.
Sumuruiskusta, Sinkkosen ensimmäisestä romaanista, tuttu on se puhtaasti ammattitaidollinen osaaminen, jolla Sinkkonen vetää kerrontaansa ja hahmottaa yhtä hyvin eläviä ympäristöjä kuin koko ajan kiinnostavia ihmisiä. Tällä kertaa menon tuntu on myös hiukan hämäävä: vasta kirjan yhdeltä lukemalta loppuun riennettyäni sain aikaa ihmetellä, missä määrin kolmen keskeisen naistyypin rinnakkaisasetelma on houkutellut Sinkkosen kärjistämään heistä yhden, Saaran, hahmon lähes epäuskottavaan kylmyyteen saakka. Jotkut alkupuolen viitteet antavat ymmärtää, että Saarallakin on syynsä, ja hänen suhtautumisensa tyttäreen, Solveigiin, vaikuttaa osin perustelemattoman epäjohdonmukaiselta. Pidän vahinkona myös sitä, että Sumuruiskun konkreettiset yhteiskunnalliset ja poliittiset teemat jäävät Solveigin laulussa vain lopun vihjeiden varaan. Näillä varauksilla romaani tarjoaa kaksi komeaa muotokuvaa, isoäidin ja Solveigin, ja liittyy siten kirjallisuutemme vahvojen naisten ja heikkojen miesten suhteiden kuvausten upeaan sarjaan. Ja kuten sanottu: teksti on luettavaa kuin mikä, slangeineen päivineen.
Sumuruiskusta, Sinkkosen ensimmäisestä romaanista, tuttu on se puhtaasti ammattitaidollinen osaaminen, jolla Sinkkonen vetää kerrontaansa ja hahmottaa yhtä hyvin eläviä ympäristöjä kuin koko ajan kiinnostavia ihmisiä. Tällä kertaa menon tuntu on myös hiukan hämäävä: vasta kirjan yhdeltä lukemalta loppuun riennettyäni sain aikaa ihmetellä, missä määrin kolmen keskeisen naistyypin rinnakkaisasetelma on houkutellut Sinkkosen kärjistämään heistä yhden, Saaran, hahmon lähes epäuskottavaan kylmyyteen saakka. Jotkut alkupuolen viitteet antavat ymmärtää, että Saarallakin on syynsä, ja hänen suhtautumisensa tyttäreen, Solveigiin, vaikuttaa osin perustelemattoman epäjohdonmukaiselta. Pidän vahinkona myös sitä, että Sumuruiskun konkreettiset yhteiskunnalliset ja poliittiset teemat jäävät Solveigin laulussa vain lopun vihjeiden varaan. Näillä varauksilla romaani tarjoaa kaksi komeaa muotokuvaa, isoäidin ja Solveigin, ja liittyy siten kirjallisuutemme vahvojen naisten ja heikkojen miesten suhteiden kuvausten upeaan sarjaan. Ja kuten sanottu: teksti on luettavaa kuin mikä, slangeineen päivineen.