Kivun kiinalainen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Teosarvio

Itävaltalaisen Peter Handken kolmas suomennettu romaani ei ole helppoa luettavaa. Se kuvaa opettajantoimestaan virkavapaalla olevaa harrastelija-arkeologia Andreas Loseria, eräänlaista 80-luvun sivullishahmoa. Loser tapaa kävelyretkellään hakaristejä maalailevan miehen, jota hän kivittää ja heittää jyrkänteeltä alas. Loser on antiikin kynnysten tutkija, tämä harrastus rinnastuu automaattisesti hänen tekoonsa, sen merkitykseen. Loserkin astuu oman kynnyksensä yli yhä syvemmälle erillisyyteensä. Handke kertoo Saltburgin maisemankuvauksen kautta Loserissa tapahtuneista muutoksista: vaikeaa on löytää pienten muutosten merkitys kokonaisuudessa. Kun tähän matkaan uskaltautuu, löytää teoksen merkityksenkin.