Rikas ja kunniallinen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1984

Teosarvio

Joenpellolla on kyky kuvata uskottavasti ja eläytyen mitä erilaisimpia ihmistyyppejä ja heidän mielenliikkeitään. Tässä romaanissa hän on käynyt käsiksi yritysjohtajan henkilökuvaan. - Eero Kuula on luopunut yliopistourastaan ja ottanut hoitaakseen perheyrityksen - muutaman tasokkaan hotellin - pääjohtajan tehtävät. Kuula pitää ensisijaisesti kiinni laadusta ja tasosta. Hänen tapaansa johtaa yritystä pitävät vanhanaikaisena hänen vävynsä, erityisesti Jukka Laakkonen, merkonomi, jolle keskeisin elämänarvo on raha, taloudellinen menestys. Sillä mitataan kaikkea, myös ihmissuhteita, nykypäivälle tyypilliseen tapaan. Kuulan ja Laakkosen valtataistelussa vävy ei kaihda likaisiakaan keinoja. Kaikesta huolimatta Kuula voittaa - tällä kertaa. Mutta taistelu ei ole ohi. - Eero Kuulan rehtiä hahmoa on kuvattu myötätuntoisesti ja uskottavasti. Hän on sekä rikas että kunniallinen, mikä yhdistelmänä on harvinainen. Jukka Laakkonen jää piirteettömämmäksi, edustamaan merkonomityyppiä, mikä itse asiassa on vahinko - teoksen jännitehän rakentuu näiden kahden henkilön vastakkainasettelun
varaan. Joenpelto luo jälleen luotettavaa ajankuvaa. tällä kertaa omasta ajastamme.