Saatana maan päällä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1935

Teosarvio

Kirja kertoo miehestä, joka oli täynnä ilkeyttä ja petosta ja joka rikosten avulla raivasi itselleen tien ulkonaiseen menestykseen saavuttamatta kuitenkaan sisäistä tyydytystä. Romaani ei ole vailla ansioita, mutta ne eivät ole niin suuret, että sitä kannattaisi hankkia kirjastoihin.