Aseisiin aviovaimot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Harmittaa, että kotona työskentelevien aviovaimojen edustaja näissä joskus vähän turhankin kitkeränsävyisissä pakinoissaan ilmeisen tahtomattaan tekee karhunpalveluksen kotiäitien asialle ensinnäkin kertoilemalla tavantakaa herkeämättömästä siivoamisestaan, ruoanlaitostaan, ostosmarkoistaan ja liki aikuisten perheenjäsenten palvelemisestaan ikään kuin ei perheenemännän ansiokkaaseen työpäivään muuta kuuluisikaan kokemalta ja näkemältä tiedän, että kuuluu. Haastaessaan toisaalta aviovaimoja aseisiin passiivisuutta ja henkisenä nynnynä pitämistä vastaan Novero luettelee, kuinka moni asia häntä loukkaa, ärsyttää ja oikeudentajuaan kolhii, mutta tulee samalla osoittaneeksi melkoista lappusilmäisyyttä ja suvaitsemattomuutta toisin eläviä ja ajattelevia kohtaan, mikä ei kerro kovinkaan hyvää kotivaimojen henkisestä avaramielisyydestä. Toki joukossa on ihan nappiin osuviakin kärhämän aiheita.