Jenny näyttelee

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Hollantilaiset olot; joihin kirjailija meidät tässä teatteri romaanissaan vie, ovat meille monessa suhteessa kovin oudot: toiselta puolen köyhimmissäkin oloissa piintyneessä eristyneisyydessä ja perinnäistapoihin kietoutuneina elävät ylhäisöperheet, toiselta puolen halveksittu teatteri maailma, joka on vielä kiertävien seurueiden kannalla. Monien voimakkaiden naisluonteidensa rinnalle tekijätär on tässä luonut heikon. Jenny, jossa on ollut rohkeutta kyllin uhmata ylhäistä perhettään ja ruveta näyttelijäksi, onkin keskinkertainen kyky ja ryhditön luonne, jolle näytteleminen joka tilanteessa muuttuu tavaksi, eikä hänestä, ole rakentamaan siltaa omasta maailmastaan valheellisine pintakiiltoineen ja räikeine epäjärjestyksineen, niinkuin tekijätär sen kuvaa, takaisin entisiin piireihinsä, - Sopii kirjastoihin, etenkin kaupunkeihin.