Pimeän pihan piilot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Teos on mielestäni malliesimerkki väärän hahmon saaneesta kirjasta: ympäristö eli Länsi-Berliini virkakieltoineen, siirtotyöläisineen, talonvaltauksineen on erittäin mielenkiintoinen ja meillä vähän käsitelty, mutta kirjailijan olisi suonut purkavan kokemuksensa suoraan muotoon, raportiksi, dokumentiksi, päiväkirjaksi. Miksi tahansa muuksi kuin romaaniksi. Tuota alaotsikkoaan Pimeän pihan piilot ei kerta kaikkiaan kestä kannattelemaan. Sivumäärältään suppeassa teoksessa käy nimittäin niin, että itse asiassa ainoa läpikehitelty aihelma on se, joka käsittelee vanhaa Schulzia ja hänen kellojenkeräysmaniaansa. Tämä ei ole voinut olla Pimenoffin tarkoitus. Se mitä hänellä on sanottavanaan 60-luvun lopun ja 70-luvun lopun nuorison yhteiskunnallisesta kapinasta ja sitä seuraavan sukupolven välinpitämättömyydestä ja näköalattomuudesta sekä näiden molempien ryhmien suhteesta vallanpitäjiin on olennaista mutta jää piiloon aivan liian runsaan aineiston alle.