Manhattanin valloitus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1971

Teosarvio

Corley, Edwin: Manhattanin valloitus.

Nykyhetken poliittisten asetelmien laukeaminen läheiseen tulevaisuuteen sijoitetussa jännitysromaanissa on Yhdysvalloissa perin suosittu menetelmä, jonka tuotteista jokunen on suomennettukin. "Manhattanin valloitus" käy tyyppiesimerkistä: useat näistä kirjoista palvelevat ennen kaikkea kotiyleisön omientuntojen rauhoittajina. Mustien aseellisesta noususta on nytkin kysymys, ja johtajien suuhun on sijoitettu paljon aivan oikeaa asiaa. Sen teho mitätöidään kuitenkin tahallisesti osoittamalla mustien johtajat omaansa etsiviksi vallantavoittelijoiksi ja antamalla kapinallisten kärsiä tappio, jonka yhteydessä valkoiset vallanpitäjät pääsevät auliisti tekemään muutaman vaatimattoman myönnytyksen oikeudenmukaisuusvaatimuksille. Kaikki ovat tyytyväisiä, valkoinen amerikkalainen kihelmöi hetken jännityksestä ja hervahtaa takaisin välinpitämättömyyteensä. Tämmöisen salakavalan kotipropagandan käännättämisessä en näe järkeä.