Parit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1970

Teosarvio

Updike, John: Parit.

Tavallisella kansalaisella on taipumus pitää yhteisöään koskevia ratkaisuja kohtalonasioina, joihin hän ei voi vaikuttaa - tämä mieliala on epäsuotuisa elävän demokratian säilyttämiselle. Noin tiivistän Paul Tillichiltä peräisin olevan lainauksen, jonka John Updike on ottanut "Parien" tunnukseksi. Motto on tärkeä. Sen suunnalta löydän tämän jättiläisromaanin näkemyksen pienestä amerikkalaisesta kaupungista, jonka vieraantuneille ihmisille ankea seuraelämä ja paljolti yhtä ankea seksi korvaavat vaikuttamisen pyrkimyksen - ja ehkä mahdollisuudetkin. Updike ei ole analyytikko, ja siksi mottokin on vain laajaan ja yksityiskohtaisesti käsiteltyyri aineistoon suunnattu valokeila, näkökulma. Updike kirjoittaa yhtä pursuavasti kuin aikaisemmassa romaanissaan "Juokse, jänis" (suom. 1963), vyöryttää kuvia, yksityiskohtia ja henkilöitä siinä määrin, että lukija on välillä sekoamaisillaan koukeroihin. Rikkaudessaan ja värikkyydessään "Parit" on taidokkaasti toteutettu kirja, jonka vahvalla kuvauksella on kosketuskohtansa meikäläiseenkin ympäristöön - sitä voi ihan myönteisessä mielessä sanoa kelpo lukuromaaniksi.