Punainen vuorineuvos

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1988

Teosarvio

Lasse Lehtinen on jo saanut nimeä poliittisen ja yhteiskuntapohjaisen viihteen tekijänä, eikä suotta. Uusi romaani osoittaa, että hän tuntee alueensa ja osaa piirtää henkilökuvia. Sitä paitsi hänellä on näkemystä, mikä on viihteen tekijälle harvinainen avu. Romaanin päähenkilö on vuorineuvos Arvo Uskola. Hänen nimensä on ironisen osoitteleva; vuorineuvos tuskin uskoo mihinkään, ja hänen ainoa arvonsa on raha. Uskola on luonut maineensa idänkaupan taitajana aikaan, jona perestroika vielä oli tuntematon käsite. Hän on häikäilemätön mies. Hän on ostanut kaiken, mikä on ostettavissa, myös kauniin venäläisen rakastajattaren. Mutta kun hän rakastuu tyttöön ja haluaisi hänet vaimokseen, asetelma kääntyy päälaelleen: hyväksi käytetty onkin vuorineuvos eikä tyttö. Tässä loppuratkaisussa voi, jos haluaa, nähdä myös laajempia ulottuvuuksia. Moskovassa on muuttunut aika ja tyyli. Loppu on surullisen humoristinen: vuorineuvoksen ainoaksi uskotuksi jää hänen autonkuljettajansa.