Joki laskee Pohjanlahteen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1951

Teosarvio

Tekijä antaa alakuloisen, milteipä lohduttoman kuvan 30-luvun alun eräästä tapahtumasarjasta ja kohtaloista. Muuan isäntä ryhtyy rakentamaan kaupparakennusta opettajan leskelle, ja koko hänen vauras perintötalonsa joutuu tätä tarkoitusta varten otetun lainan vuoksi pakkohuutokauppaan. Leski vajoaa kaupunkiin muutettuaan yhä syvemmälle sortuen lopulta kadulle, isännän kohtalona on juopon elämä saman kaupungin laitakaupungin työttömänä. Kertojanlahjaa tekijällä on.