Kilpimaalarin rakkaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1978

Teosarvio

Englanniksi kirjoittavan mutta syntyperäisen intialaisen kirjailijan romaani on tervetullut tuttavuus, tähän saakka olemme saaneet lukea Intian oloista melkein pelkästään länsimaisten, siis ulkopuolisten, kirjoittajain kuvaamana. Tämä romaani on kirjoitettu intialaisen perinteen ja kulttuuripiirin sisältä, siksi se tehoaa erilaisuudellaan. Aiheena en perinteen ja uuden ajan ristiriita. Kilpimaalari Raman harjoittaa perinteistä ammattia ja elää yhdessä vanhoja tapoja uskollisesti noudattavan iäkkään tätinsä kanssa. Uusi aika tulee kaupunkiin ehkäisyneuvolan muodossa. Siellä työskentelee perhesuunnittelun aatteelle suorastaan fanaattisesti omistautunut Daisy. Ramanin ja Daisyn välille kehittyy jonkinlainen rakkaussuhde, avioliittoakin suunnitellaan. Mutta kun Daisy kuulee, että jossakin kaukaisessa kylässä syntyvyys on kasvanut hälyttävästi, tuntee hän kutsumuksekseen lähteä valistamaan kyläläisiä ja Raman jää yksin. Tässä olisi ainesta vaikka farssiin. Tekijä on kuitenkin rakentanut vain lievästi koomisen, pohjimmiltaan alakuloisen ja ajatuksia herättävän tarinan.