Vetää kaikista ovista

Jäin kunnioittavasti ihmettelemään Eeva Joenpellon kertomateknistä taitoa. Se tiedetään ennestäänkin, mutta koskaan se ei liene merkinnyt niin paljon kuin nyt. Rinnakkain kuljetettavat kohtalot pysyvät koko ajan luotettavasti kirjailijan hallinnassa. Ja ennen kaikkea: vaikka näistä henkilöistä usea on verraten pitkään lähinnä tyyppi - itseriittoinen yritteliäs kauppias, puoliso, jonka kauppias unohtaa, naiivi ylioppilaspari, sanavalmis kaupparatsu, katkera punakaartilainen jne. - niin ihmiskuvaus syvenee luku luvulta ja kirjan päättyessä toteamme Joenpellon luoneen lähes kaikista henkilöistään taiteellisesti persoonallisia ja ihmisenä antoisia eläjiä. Huomaamme myös kirjan nimen käyneen toteen, sillä kuvin ja sanoin saa Joenpelto meidät tuntemaan näiden ihmisten yksinäisyyden. Kertomataidon kymppejä on punaisen Gröönrooskan jakso jaksolta rikastuva dynaaminen muotokuva ja ainakin yhdeksikkö on syrjästä vaikuttava hiljainen tilanomistaja Julin. Painavinta antia oli minulle ylioppilas Anjan itsenäistyminen, punaisen nuorukaisen Vienon syventyminen ja Salme-rouvan pääsy tasapainoon sekä tehdaskylän kehittyminen 1918:n välittömistä asenteista. Mutta jos on kirjailijalla rikkautta, niin kustantajan tehotekniikka ja säästäväisyys vahingoittaa: asemointi on rumaa, marginaalien leveys heittää yhdellä sivulla 3-4 milliä jne. Hyh, hyh, sanoo kirjataiteen ystävä.