Eipäs kaadeta koulua

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1958

Teosarvio

Koulun maailma ulottaa tavalla tai toisella vaikutuksensa useimpiin perheisiin. On ollut hämmästyttävää, että se siitä huolimatta on pysynyt ainakin meikäläisissä oloissa jonkinlaisessa umpiossa, mikäli sen kuuluminen kaunokirjallisuuden piiriin on kysymyksessä. Vasta viime aikoina on ryhdyttä kirjallisuuden avulla raivaamaan suurelle yleisölle tietä tuohon maailmaan. Veikko Paasio - kokenut koulumies - pakisee kirjassaan opettajista ja oppilaista, heidän suhteistaan, koulussa käytetystä arvostelusta, pääsytutkinnosta, rikkomuksista ja niitä seuraavista rangaistuksista ja monista muista kouluelämään liittyvistä ilmiöistä. Paasion pakinointi on monesti toteavaa, leppoisan muhevaa, hyvän tahdon ja ymmärtämyksen sanelemaa, toisin paikoin lukija saa seurailla kriitillisen koulumiehen ajatuksenkulkuja. Monin kohdin lukijan tekee mieli kirjoittajan kannanottoihin yhtyä, ei kuitenkaan aina (ks. esim. Näyttelemisestä-pakinaa!). Kirja saa arvatenkin runsaasti lukijoita. Ja toivoa sopii, että muutkin kuin koulualan ammatti-ihmiset ottavat perehtyäkseen Paasion tuotteeseen.