Dervišši ja kuolema

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1985

Teosarvio

Jugoslavialainen kirjallisuus ei meillä ole aivan tuntematonta, onhan suomeksi käännetty mm. nobelisti Ivo Andrićia. V. 1910 Bosniassa syntyneen Meša (Mehmed) Selimovicin pääteos on rankkaa luettavaa. Jo kieleltään se on pitkine, monipolvisine lauseineen melkein fyysinen koettelemus. Mutta jos hyväksyy Selimovićin tyylin, virittyy sen aaltopituudelle, löytää rikkaan ja voimakkaan kuvan 1700-luvun pienestä bosnialaisesta kaupungista. Kaupunki kuuluu Turkin sulttaanin alaisuuteen: jo tässä asetelmassa on liittymiä nykyaikaan. Päähenkilö on kaupungin luostarin johtaja, munkki Ahmed Nurudin, jonka henkistä itsensä etsintää romaani seurailee. Hänen rinnalleen nousevat kauppias Hassan ja tämän kaunis, naimisissa oleva sisar. Dervišši ja kuolema on viisas kirja, rauhallinen ja rauhoittava, paljon vaativa mutta paljon antava. Sen miltei jokaista virkettä joutuu miettimään, ei niiden ilmaisun vuoksi vaan niiden sisältämän elämänvoiman tähden.