Lasikellon alla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1976

Teosarvio

Mielisairaudet ja mielisairaalakokemukset ovat romaaniaiheina viime vuosina tavattomasti yleistyneet. Kerrontatapa ja tunnelma on enimmäkseen ollut tuskainen ja raskas, joskus pateettisen dramaattinen, harvoin mustan huumorin irvokkaaksi värittämä. Tämä vähän yli kolmekymmenvuotiaana itsemurhan tehneen tekijän ainoaksi jäänyt omaelämäkerrallinen romaani nuoren ja terävä-älyisen opiskelijatytön hermoromahduksesta, itsemurhahankkeista ja mielisairaalakokemuksista poikkeaa tyystin lajista olemalla tyylisävyltään miltei leikkivän kepeä, ironinen ja tilanteiden tragikoomiset piirteet taiten tallettava, ikään kuin kertoja siten tietoisesti etäyttäisi sairautensa ahdistuksen ja kivun. Teos ilmestyi tekijän kuoleman jälkeen v. 1963 ja on viime aikoina palannut uuden kiinnostuksen kohteeksi, eikä ihme, sillä kerrontatavan hämäävä viihteellisyys ja aiheen viiltävyys muovaavat romaaniin omalaatuisen kirpeän kaksoisvalon.