Luonnollinen aika
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
12/1974
Teosarvio
Laukkarinen, Liisa: Luonnollinen aika. Kansi ja kuvitus: Peter Rüfenacht.
Liisa Laukkarisen ensimmäinen runokokoelma Vähän aikaa lähellä ilmestyi pari vuotta sitten Gummeruksen pienten runovihkojen sarjassa, jossa se osoittautui ylivertaiseksi kielensä tuoreudessa ja tiettyjen elämän banaliteettien herkullisessa oivaltamisessa, mutta myös kipeissä leikkauksissa naiselliseen kokemiseen.
Nyt ilmestyneen Luonnollisen ajan ajatukset ovat löydettävissä jo ensimmäisessä kokoelmassa; osin teemat menevät jopa siinä määrin päällekkäin, että tuntuu kuin leipä olisi pantu uudestaan uuniin: kypsyttelyn tuloksena on syntynyt yleistävämpää, toteavampaa, pehmeämpää tekstiä, ja rakkauslyriikalle tunnusomaisesti huumori on näistä runoista kadonnut, vähäinen julistus tullut sijaan. Kuitenkin Liisa Laukkarisen runot ovat itsessään paras julistajansa: "Sinä liu'ut eroon kuin laiva laiturista, / ja minä olen nainen, minä jään / ja uneksin aikani. /Kun aamu sumu on hävinnyt, /en ole enää maa vaan laaja liikkuva vesi: /saattelen sinua niin ettet huomaa /olenko se vielä minä vai jo toinen alue." Kirjan taitto on hieman epämukava, mutta Peter Rüfenachtin kuvitus myötää kauniisti runoa.
Liisa Laukkarisen ensimmäinen runokokoelma Vähän aikaa lähellä ilmestyi pari vuotta sitten Gummeruksen pienten runovihkojen sarjassa, jossa se osoittautui ylivertaiseksi kielensä tuoreudessa ja tiettyjen elämän banaliteettien herkullisessa oivaltamisessa, mutta myös kipeissä leikkauksissa naiselliseen kokemiseen.
Nyt ilmestyneen Luonnollisen ajan ajatukset ovat löydettävissä jo ensimmäisessä kokoelmassa; osin teemat menevät jopa siinä määrin päällekkäin, että tuntuu kuin leipä olisi pantu uudestaan uuniin: kypsyttelyn tuloksena on syntynyt yleistävämpää, toteavampaa, pehmeämpää tekstiä, ja rakkauslyriikalle tunnusomaisesti huumori on näistä runoista kadonnut, vähäinen julistus tullut sijaan. Kuitenkin Liisa Laukkarisen runot ovat itsessään paras julistajansa: "Sinä liu'ut eroon kuin laiva laiturista, / ja minä olen nainen, minä jään / ja uneksin aikani. /Kun aamu sumu on hävinnyt, /en ole enää maa vaan laaja liikkuva vesi: /saattelen sinua niin ettet huomaa /olenko se vielä minä vai jo toinen alue." Kirjan taitto on hieman epämukava, mutta Peter Rüfenachtin kuvitus myötää kauniisti runoa.