Kaksi haaksirikkoa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1945

Teosarvio

Otavan Minna Canthin syntymän satavuotismuiston kunniaksi toimeenpanemassa näytelmäkilpailussa palkittu teos. Tapahtumapaikkana on jonkin ulkosaaren pappila ja aiheena hukkumisen kautta morsiamensa kadottaneen papin ajautuminen vaikeisiin sisäisiin ristiriitoihin ja eroon kutsumuksestaan, kunnes hän lopulta toisen ja paremman naisen avulla saa uuden otteen elämästä ja työstään. Teoksessa on kyllä oikeita draaman aineksi, mutta ainakin lukessa tuntuu siltä kuin tekijä ei kykenisi käyttämään niitä draaman vaatimalla tavalla hyväkseen. Mm. pitkät ja selostavat vuorosanat tuskin auttavat tihennetyn draamallisen tunnelman luomista näyttämöllä.

T. P.