Valtaa ja unelmia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1988

Teosarvio

Päähenkilö Kate Marchand on kuvankaunis ja piinkova nainen, joka johtaa Bostonin merkittävintä televisio asemaa. Aviomies on kansainvälisesti arvostettu kirurgi. Näennäisesti avioliitto on onnistunut, mutta aviomiehellä on ikävä tapa lipsua naissuhteisiin ja tämä on katkeroittanut Katen niin, että ainoa tärkeä asia hänen elämässään on työ ja menestyminen. Koko henkilökunta pelkää ja kunnioittaa johtajaansa syvästi ja ylittää itsensä tehdessään valtakunnan merkittävimpiä uutisia ja haastatteluja. Uuden ulottuvuuden tuo nuori, kaunis ja erittäin älykäs naistoimittaja Kim Winston, jonka sensaatio-ohjelmat hylätyistä laitos lapsista ja huumekaupoista saavat koko maan varpailleen ja erityisesti huumekauppiaat sotajalalle. Jännittyneen ja sähköistyneen tiedotus maailman kuvaus saa rinnalleen näiden kahden vahvan naisen ystävyyssuhteen. Ystävyys pohjautuu kummankin kristallinkirkkaaseen järjenjuoksuun ja korkeaan moraaliin. Suhdetta inhimillistää molempien syvä rakkaus Kimin pieneen isättömäksi jääneeseen poikaan. Miehet putoavat kirjassa soittelemaan lehdelle niin älynsä kuin fyysisten ominaisuuksiensakin puolesta. – Varsin uskottava ja todella ammattitaidolla ja hyvällä maulla tehty viihderomaani ihmisistä, jotka ovat huipulla omien henkisten kykyjensä ansiosta.