Maailma punaisempi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1971

Teosarvio

Tennilä, Esko-Juhani: Maailma punaisempi. Runoja.

Tennilä ymmärtää hyvin, että päivänpoliittisten kiistakysymysten ratkaisussa runoudella - olipa se millaista hyvänsä - ei niin järin pitkälle päästä. Siksi hän ei kovin vakavasti runojaan kirjoitakaan, kokeileepa vain sitäkin keinoa muiden ohessa. Niinpä kokoelma onkin vapaa ja leikkisä, pääomaa ja revisionistitovereita hauskasti piikittelevä, joskin myös hivenen omahyväinen ja erehtymätön. Runsaslukuisten uusmystiikkaan ja väsyneeseen dekadenssiin horjahtaneiden esikoisrunoilijoiden haudanvakavuuden rinnalla Tennilän ilkikurisuus ja luokkakantainen optimismi on kuitenkin varsin piristävää.