Ei verta karvalankamatolle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1966

Teosarvio

Railakas ja nopeatempoinen dekkariparodia, missä kotoiseen Helsinkiimme iskostettu James Bondin ja kumppaneiden heimolainen, yksityisetsivä Ylermi K. Tammi omistaa mekaanisia leluja aseista autoihin yhtä kadehdittavan määrän kuin muunmaalaiset ammattiveljetkin ja jättää yhteenotossa ainakin saman määrän katkottuja luita, rusennettuja kasvoja ja murskaantuneita hammastarhoja. Se vain on erona, että Fleming ja kumppanit ilmeisesti sepittivät sankarinsa hymyttä, kun taas meikäläinen uusi tekijä irvistelee leikkimielin näiden sankareiden kustannuksella. Parodiaidea ei tosin enää ole uusi, koska mm. televisiossa huvittelua kovanaamasankareitten kustannuksella on jo ollut pitkään. Tällaisessa parodisesti käsitellyssä kovanaama-dekkarissa on se etu, että fantastisuus on viety jo eräänlaiseen ’inkkarien’ tasoon, missä todellisuuteen samaistuminen on täysin mahdotonta – täysosumana en sentään tätä kirjaa edes lajissaan pidä.