Katoava paratiisi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1987

Teosarvio

Kustantaja markkinoi teosta sanoin "myyttinen romaani Karibianmeren palmusaarelta", Kanteen valittu Paul Gauguinin maalaus ja kirjan nimen suomennos viittaavat samaan suuntaan. Kuitenkin kysymyksessä on modernin mutta henkisesti ahtaassa ympäristössä kasvavan tytön kehityksen kuvaus. Annie John varttuu Länsi-Intian saaristossa keskiluokkaisessa mustassa perheessä, ainoana lapsena, ympäristössä jossa vielä uskotaan aaveisiin. Hän käy oppikoulua arkipäivisin ja pyhäkoulua sunnuntaisin, saavuttaa liian helposti luokan parhaan oppilaan aseman, mutta kapinoi sisimmässään. Hän kasvaa tekopyhäksi ja vilpisteleväksi ja alkaa lopulta vihata sovinnaista äitiään, jota aikaisemmin rakasti. Lopulta ahdistuneisuus saa hänet sairastumaan vakavasti. Tervehdyttyään hän on tietoisempi ja lujempi. Ainoa tapa päästä pois on pyrkiminen Englantiin opiskelemaan. Teos päättyy lähtöön. - Kincaidin kerronta on miellyttävän korutonta, parhaimmillaan runollista. Tarina itsessään on ylen tavanomainen. Mutta tavallisuudesta syntyy tietty yleispätevyyden tuntu.