Haukan lento

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1966

Teosarvio

Erään kerjäläisvaimon murhasta Rooman keskustassa liikkeelle lähtenyt juoniaihe toteutetaan pienessä italialaisessa yliopistokaupungissa, joka valmistautuu vuotuisiin historiallisiin juhlallisuuksiinsa. Tunnelma kaupungissa on enteilevä ja levoton salaperäisten väkivallan tekojen ja huhujen vuoksi, ja rutinoidusti tekijä tiivistää sitä koristeellisin historiallisin rinnastuksin kohti melodramaattista loppunäytelmää. Aikoinaan maailmanmenestykseksi muodostuneen romaaninsa 'Rebekan' tavoin tekijä tässäkin rakentaa teemansa lähinnä lukijoiden romantiikan tarpeen ja kohtalokkaan tunnelman varaan, mutta ei onnistu siinä suinkaan 'Rebekan' verroille, vaikka takakannen esittelyote niin väittää. Romanttisväritteinen jännitysromaani on mielestäni lajissaan hyvä, ellei sitä välillä voi laskea kädestään. Tämän voi jopa vaivatta.