Ystäväni Martereau

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1988

Teosarvio

Nathalie Sarraute oli aikansa ns. uuden romaanin kärkinimiä, ja tämä v . 1953 Ranskassa ilmestynyt Ystäväni Martereau sekä tekijälleen että koulukunnalleen luonteenomainen teos, mutta v. 1983 suomeksi ilmestyneen muistelmateoksen Lapsuus verroille se ei läheskään ulotu. Tässä kiireisessä ajassa Ystäväni Martereau vaikuttaa jopa harmaan yhden tekevältä ja puisevalta, niin tyylivarmasti kuin tekijä toteuttaakin tapaansa kuvata monisyisiä tunteita ulkoisesti tavanomaisten ja arkisten tilanteiden, kohtaamisien ja keskustelujen kautta. Ehkäpä lukijan hienoiseen kyllästymiseen on syynä se, että kuvauksen kohteena oleva varakas ja pikkuporvarillinen perhe, mies, vaimo, nuori sisarenpoika sekä vakaa perheystävä ovat liikaa eräänlaisia ilmityyppejä, joiden välisistä sisäissuhteista tai heidän välisestään kasvavien jännitteiden verkostosta ei jaksa kiinnostua riittävästi heidän tavanomaisuutensa vuoksi. Sarrauten tuotannossa tämä teos oli minulle pettymys.