Tunturista tuulee

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1977

Teosarvio

Veikko Haakana toki tuntee Lappinsa ja siellä vallitsevat elämisen ehdot ja keinot. Kirja koostuu lyhyistä välähdyksistä ja kertomuksista, joista monet kuitenkin jäävät vähän väkinaisen sanailun asteelle ja vain muutamat tavoittavat hauskan kaskun tai nautittavan tarinan asteen. Tekijän kunnianhimo ei ole siis tavoitellut suuria. Tällä kertaa kysymyksessä ovat todellakin lastut, joita on putoillut ahkeran kirjoittajan työpöydältä. – Reino Vihisen herkät piirrokset kannattaa mainita.