Runot 1949-1974
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1975
Teosarvio
Haavikko, Paavo: Runot 1949-1974.
Haavikko on suomalaisen runouden kiistaton klassikko huolimatta siitä että hänen talouspoliittiseen todellisuuteen pohjaavat runonsa ovat herättäneet kielteistä kritiikkiä. Runoilija Haavikko on väkivahva auktoriteettirunoilija, jolla on äärimmäisen iskevä, puhuttuun kieleen pohjaava rytminen ilmaisu, herkkyydessään hämmästyttävä. Runo jäsentyy lukemattomin vivahtein. Kokonaisuudessaan Runot 1949-1974 on uhmakas kokonaisuus, joka kattaa Paavo Haavikon koko runotuotannon alkaen kokoelmasta Sillat 1949-1950 ja päättyen kokoelmiin Runoja matkalta salmen ylitse 1973 ja Maailmassa 1974. Viimeiset runot ilmaisevat Haavikon yksinäistyneen aseman, taiteilijantaipaleen kärsimyksen, ne ovat kuin itkua. Alkutuotannon runot perustuvat orgaanisen elämän tunnuskuviin, puiden, tuulen, metsän, ruskean maan elementteihin. Rytmi jäsentyy myötäillen runon tunnesävyä, milloin asettuen vastaan milloin toimien epävarmuutta aiheuttavana moniselitteisenä 'huojuntatekijänä.' Terävöitettyyn ajatukseen liittyy kielellinen eheys. Haavikon temaattista ainesta ei ehkä pidä ymmärtää kärjistetysti, se on suhteessa eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen.
Haavikko on suomalaisen runouden kiistaton klassikko huolimatta siitä että hänen talouspoliittiseen todellisuuteen pohjaavat runonsa ovat herättäneet kielteistä kritiikkiä. Runoilija Haavikko on väkivahva auktoriteettirunoilija, jolla on äärimmäisen iskevä, puhuttuun kieleen pohjaava rytminen ilmaisu, herkkyydessään hämmästyttävä. Runo jäsentyy lukemattomin vivahtein. Kokonaisuudessaan Runot 1949-1974 on uhmakas kokonaisuus, joka kattaa Paavo Haavikon koko runotuotannon alkaen kokoelmasta Sillat 1949-1950 ja päättyen kokoelmiin Runoja matkalta salmen ylitse 1973 ja Maailmassa 1974. Viimeiset runot ilmaisevat Haavikon yksinäistyneen aseman, taiteilijantaipaleen kärsimyksen, ne ovat kuin itkua. Alkutuotannon runot perustuvat orgaanisen elämän tunnuskuviin, puiden, tuulen, metsän, ruskean maan elementteihin. Rytmi jäsentyy myötäillen runon tunnesävyä, milloin asettuen vastaan milloin toimien epävarmuutta aiheuttavana moniselitteisenä 'huojuntatekijänä.' Terävöitettyyn ajatukseen liittyy kielellinen eheys. Haavikon temaattista ainesta ei ehkä pidä ymmärtää kärjistetysti, se on suhteessa eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen.