Riikinkukkokehrääjä ja muita kertomuksia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

11/1974

Teosarvio

Niin kuin monista muistakaan mestareista Hermann Hessestä tuskin tulee yleisön suurta suosikkia. Siihen hän on liian hienostunut, liian syvätuntoinen. Mutta ilahduttavaa joka tapauksessa on, että hänen teoksiaan nyttemmin suomennetaan melkoisella vauhdilla. Tämä novellikokoelma onkin yhtäältä helpointa, toisaalta viehättävintä Hesseä. Siinä kertojan kyvyt todella näkyvät, ja hänen ulottuvuutensa hämmästyttää. Suomennoskin laatutyötä.