Säteen takainen maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1952

Teosarvio

Mielikuvitusromaani kertoen tri Urmaksen keksimästä "aikakoneesta", joka pystyy säteillään lähettämään ihmisiä kauas historian muinaisuuteen. Näin joutuvat voimistelunopettaja Sora ja kaksi hänen oppilastaan viettämään joitakin kuukausia yli tuhannen vuoden takaisessa Suomessa hämäläisten ja saamelaisten parissa kokien jännittäviä seikkailuja. Tähän maailmaan saapuu säteiden avulla tri Urmaskin tarkoituksenaan alistaa saamelaiset palvelukseensa ja aseistettuaan heidät palata nykyaikaan hallitsemaan joukkoineen maailmaa. Yritys epäonnistuu ja palattuaan takaisin Urmas tuhoaa keksintönsä. Näin nokkelan juonen puitteissa tekijä tarjoaa lukijoilleen kuin ohimennen havainnollisen historiallisen ajankuvan. Paikallaan kirjastoissa.