Tyhjä syli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1937

Teosarvio

Romaani käsittelee lapsettomassa avioliitossa elävän naisen luonnonvoimaista kaipuuta tulla äidiksi sekä tästä johtuvia kohtalonkäänteitä. Päähenkilö on työläisnainen, sekä ruumiillisesti että henkisesti voimakas ihminen, joka ilmeisesti olisi ollut itse onnellinen ja onnellistuttanut muita suuren maalaisperheen työteliäänä emäntänä, mutta joka ei sopeutunut heikon kaupunkilaistyömiehen yksinäiseksi, vain vähäisiä kotiaskareita suorittelevaksi vaimoksi. Ne ristiriidat, joihin lapsen hankkiminen avioliiton ulkopuolella johtaa, ovat vaikuttavasti kuvatut. Onko kirjassa esitetty kaikki esteet murtava vaistonomainen lapsenkaipuu mahdollinen, se jääköön sielutieteilijäin selvitettäväksi. Mutta se on varmaa, että kirjassa on elävän elämän tuntua ja että se on vakavassa mielessä kirjoitettu. Aiheen arkaluontoisuus voi kuitenkin monia kirjastokirjojen valitsijoita arveluttaa.