Buben tyttö

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Partisaanijoukoissa kunnostautunut nuori Bube tulee tapaamaan taisteluissa kaatuneen ystävänsä perhettä ja rakastuu oitis perheen tuskin täysi-ikäisen tyttäreen Maraan, jolle Bube aluksi on vain kerskailun arvoinen ihailija. Bube on tosikko ja kiivailija, joka nuoruutensa ymmärtämättömyydessä on sissikautenaan tottunut väkivallan tekoihin, joista hän nyt rauhan tullen joutuu vastuuseen. Tällä välin Marasta on tullut "Buben tyttö", joka kärsivällisesti odottaa ensin Buben paluuta maanpaosta ja myöhemmin jatkaa, odotustaan vielä vuosia, sillä Italiaan palattuaan Bube 14 vuoden vankeustuomion. Huolettomasta ja huvittelunhaluisesta Marasta on kehittynyt kypsä ja vastuunsa tunteva nainen, joka tuomioistuimessa Buben tuomiota odottaessaan syvästi pohtii syyllisyyden, vastuun ja rangaistuksen ongelmaa.. Sympaattinen lukuromaani, mutta tuskin maan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon mittoja täyttävä taiteellinen teos. Vetoaa enemmän tunteelliseen sydämeen kuin loogiseen älyyn.